Olipa kerran pikkuruinen Suomi. Suomi taisteli sisukkaasti isompiaan vastaan. Sotilaat näkivät rintamalla nälkää, luodit olivat säästölaskennalla. Mutta Suomi taisteli. Ne isät ja puolisot, pienviljelijät, virkailijat, rengit, sinisilmäiset pojat olivat nähneet helvetin. Kotiin palanneilla oli usko mennyt kaikkeen kuoleman mädän kärventyessä edelleen nenässä. Ei ollut luottoa arkielämään. Ei osattu olla. Perheellisetkin miehet villiintyivät. Alkoholi ja juhlinta iski päälle. Eksyksissä. Turvattomina. Mutta sitten tuli uskonto. Pieniä kiihkeitä uskonlahkoja vahvojen johtohahmojen muodossa. Niin saatiin Suomi taas iskuun. Miehet palasivat ruotuun. Oli taas turvallinen olo. Joku johdatti ja sanoi miten toimia.
Olipa kerran pikkuruinen Suomi. Suomi taisteli sisukkaasti isompiaan vastaan. Niin yrittäjät kuin työntekijätkin näkivät kauhun kasvavan silmissään. Menetettyjä elinkeinoja, menetettyjä tulevaisuuksia, menetettyjä koteja. Ahdistus kasvoi, avioliitot tuhoutuivat, toivo tulevaisuudesta oli mennyttä. Ei ollut luottoa arkielämään. Alkoholiin on helppo hukuttautua. Eksyksissä. Turvattomina. Osattiin jo tavata sana: Mielenterveysongelma. Mutta sitten tulivat harrastukset. Kiihkeää kilpailua, seuratoimintaa, vahvoja valmentajia. Niin saatiin Suomi taas iskuun. Kansa palasi taas ruotuun. Oli taas turvallinen olo. Joku johdattaa ja sanoo miten toimia.
Hassua, eikö totta? Monelle on harrastuksesta tullut uskonnon korvike. Kirkosta erotaan enemmän kuin koskaan. Sinne liitytään, kun tarvitaan kirkolta jotain ja erotaan, kun ei enää tarvita. Ensimmäisen ison laman jälkeen seuratoiminta oli aktiivista ja puhallettiin yhteen hiileen. Oltiin äärimmäisen seurauskollisia. Seuraavien lama-aaltojen myötä asiat ovat muuttuneet silläkin saralla. Nyt kaikki kuuluvat kaikkiin seuroihin ja käyvät poimimassa kaikista seuroista omat parhaat omenansa. Kaupalliset valmentajat ovat astuneet kirkollisten lahkojen ja seurojen johtohahmojen tilalle. Jos joku uhkaa sanoa eriävän mielipiteen sen ainoan oikean valmentajan mielipiteestä, on välittömästi paha. Suoraan saatanasta. Erotetaan hänet kirkosta.
Harrastuksesta tulee niin suuri osa elämää, että sillä jaksaa arjen läpi. Työpaikan yt-neuvottelut, aviokriisit, lasten ongelmat. On paikka, missä uppoutua omaan maailmaansa. Uskonnolliseen nirvanaan johtavaan tilaan, jonka muistamalla jaksaa taas viikon. Valmentajan ohjatessa sinua kädestä pitäen niin ettet pääse tekemään virheratkaisuja.Valmentaja kehui sinua. Hyvä ihminen.
Joillekin väline on oma keho, toisille eläin, toisille esine. Nykyään saa jo omaan kehoon lisäosia, pientä fiksausta tarvittaessa. Maalia pintaan. Koirissa oltiin ennen aika rotu-uskollisia. Oltiin ylpeitä omista roduista. Nyt siirrytään kepeästi isommalla moottorilla varustettuun rotuun. Ferrari alle niin kaikistahan tulee mestareita. Esineen muodossa olevaa välinettä on vielä helpompi vaihtaa ja säädellä sen ominaisuuksia.
En nyt tiedä, mihin päättäisin kirjoitukseni. Toivon niin kovasti takaisin niitä seura-aikoja, jolloin kaikki kannustivat kaikkia, treenattiin yhdessä, kisareissuja käytiin porukalla, kaverin puolesta jännättiin ja jossain siellä takana myhäili suuri henki tyytyväisyyttään. Sen hengen nimi oli Me.
--- JÄLKIKOMMENTTINA----Viimeisestä kappaleesta tuli mieleen Keravan Agility Team, Järvenpään Agility Urheilijat ja Suomen Sileäkarvaiset noutajat. Haluan kiittää näitä kolmea seuraa. Olen aikoinani nauttinut niin suunnattomasti teidän kanssanne työskentelystä - aivan mielettömiä seuroja kaikki, joiden kanssa tekemisestä ei ole jäänyt käteen kuin aivan järjettömän hyvä ja lämmin mieli. Kiitos. ---
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti