Akvaariomies

Elämässäni on akvaariomies. Se elää kuulemma vain oman akvaarionsa sisällä. Siellä on kaikki, mitä hän tarvitsee. Kaikki ylimääräinen on akvaarion lasin toisella puolella. Vaimennettuina. Turrutettuina. Puolittaisella mielenkiinnolla tarkkailtavana. Näen akvaariomiehen tarkkailevan akvaariotaan ympäröivää maailmaa pieni puolittainen hymy suupielessään. Silmät tuikkivat älykkyydestä ja huumorista. Akvaariomies on mentorini.

Tapaan akvaariomiehen säännöllisesti. Keskustelemme niitä näitä, syvällisiä ja vähemmän syvällisiä - arjen tuomia ongelmia ja iloja. Säännöllisesti akvaariomies kuitenkin jysäyttää, jysäyttää niin kovaa henkisesti solar plexukseeni, että henki salpaantuu. "Mikä mutta? Siellä se mutta taas on. Miksi siellä on Tiina mutta? Ei tekosyitä." Tunnen henkeni salpaantuvan, kiukun heräävän. Suojareaktio. Aggressio nousee. Älä käy mulle. Minä en pysty siihen, koska. Minä tekisin sen, mutta. Minä haluaisin tehdä sen, mutta. Itku ei ole kaukana. En voi näyttää kiukkuani ja itkuani. Paljastuisin. Yritän hymyillä, naurahtaa edes tukahtuneesti. Estää kaikkien esiriippujen romahtamista. Saan pihistyä ulos vain: "Mutta..." Akvaariomies tiukkenee: "Tiina, älä viitsi. Ei ole muttia. On vain tekosyitä. On vain löydettävä oikea tapa. Keino. Etsi se."

Akvaariomies laittaa minut katsomaan itseäni henkisesti peiliin. Arvioimaan. Mitä oikeasti haluan? Mutta akvaariomies on myös kiltti. Hänellä on valtava tiedon kovalevy takaraivossaan. Sieltä hän antaa toimintaideoita. Malleja. Jättää minut valitsemaan. Pohtimaan minulle sopivia toimintatapoja. Ja valinnan siitä lähdenkö uudelle polulle vai en. Polkuni ei ole akvaariomiehen polku. Se on minun ja akvaariomies ei voi sitä pakottaa tiettyyn suuntaan. Hän on mentorini. Guru, joka istuu vuorellaan. Minä kiipeän ja törmään välillä hänen vuoreensa. Saan herätyksen valitakseni polulleni uuden suunnan.