Minä kiroilen. Mitä enemmän stressaan, sitä enemmän kiroilen. Minä kiroilen. Mitä väsyneempi olen, sitä enemmän kiroilen. Minä kiroilen. Mitä kipeämpi olen, sitä enemmän kiroilen.
Minä olen isoääninen. Mitä iloisempi olen, sitä isompi äänisempi olen. Minä olen isoääninen. Mitä innostuneempi olen, sitä isompi äänisempi olen. Minä olen isoääninen. Mitä kiihtyneempi olen, sitä isoäänisempi olen.
Ja ai, että tämä vituttaa joitain ihmisiä. Ratsastaessani toissa viikolla kuuntelin kahteen kertaan Jouni Hynysen Mies Katoaa -kirjan ja nauroin katketakseni. Sitten taas vakavoiduin. Ja nauroin taas. Hymyilin silkasta nautinnosta. Hynynen itse oli lukenut kirjansa äänikirjaksi. Kuuntelin tätä lempeää lappeenrantalaista kiroilun soljuvuutta ja nautin. Se oli kuin runoutta. Kuvittelin mielessäni ihmisen, joka menisi aukomaan turpaansa Hynysen kiroilusta Hynyselle. Epäonnistuin aika pahasti - ainoa tyyppi oli pinnallinen nihilisti, jonka aivot olivat 1950-luvulla. Näin vain mielessäni Hynysen hymyilevän lempeän leppoisasti ja sanovan tyypille: " Ja haista sinä jätkä kuule paska."
Minun iltapäiväkerhoni koulun jälkeen oli jätkä-armeija. "Kääri sätkiä. Kaverit on tulossa." Ja minä käärin. Ja kuuntelin tämän poikaporukan kiroilua. Se poika, joka kuoli syöksyessään lasin läpi, oli niin hemmetin ujo. Punasteli istuessaan minunkin viereeni. Se poika, joka istuu vankilassa parista taposta, oli se, joka muisti ottaa minutkin huomioon. Oli kiva tyyppi. Niin. Kaikki olivat erilaisia, mutta kaikkia yhdisti iloisesti soljuva kiroilun runous. Äänet nousivat ja ketään ei häirinnyt.
Ehkä minä en vain istu sivistyneeseen yhteiskuntaan, missä tytöt eivät korota ääntään ja käyttäytyvät kuin nuorien neitojen kuuluu. Istuvat mielellään kädet että jalat ristissä tuolilla ettei vain satu mitään. Ja suu tiukasti supussa. Ettei vain sano mitään väärää. Ehkä persoonani on loukkaava joillekin. Heidän herkät hipiänsä värähtelevät sivistymättömän käytökseni aiheuttamasta kosmoksen vääristymästä. Mutta koska osa heistä on niin oikeamielisiä ihmisiä, että he eivät kestä maailman kaikkeuden värähtelyn häiriöitä, on heidän puututtava siihen. Oltava rohkeita - oikeita oikeamielisyyden ritarikunnan mahtijäseniä - ja tultava ilmoittamaan minulle suorin sanoin kuinka he tai parhaimmillaan eläimet ympärilläni kärsivät järkyttävästä käytöksestäni. "Ovatko koirasi kuuroja? Nyt kielenkäyttöä. Tsot, tsot." Olkaamme kaikki sivistyneitä yhdessä ja kuolkaamme tylsyyteen. Pidämme mukavasti yhdessä mukavaa ja naurahtelemme kevyesti yhdessä ettei vaan kenenkään huomio kiinnittyisi minuun. Ole varovainen. Voit negatiivisesti erota josta kusta toisesta. Se ei ole sallittua ja sinua on ojennettava.
Ehkäpä siinä on se vika. Jossain vaiheessa koin tälläiset huomauttelut loukkaavina. Sellainen verinen rantu tuntui tuolla sisuskaluissa. Jäin pohtimaan itseäni ja käytöstäni. Olenko paha? Loukkaava? Nykyään koen tällaista "kasvatusta" harrastavat henkilöt ihmiskuntaa kohtaan loukkaavina. He haluavat lyödä muotin ja muottia ei saa rikkoa. Luonto loi muotin. Ympäristö muokkasi sitä. Niinpä meistä kaikista tuli erilaisia. Oman maailmamme rikkauksia ja voimavaroja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti