Makaan täällä uudella sohvalla filtin alla varustettuna laadukkaalla lasillisella punaviiniä. Koira torkkuu jaloissa. Mies laittaa juurikin jäätelöannosta kinuskin kera. Lapset nukkuvat. Kuinka onnekas olenkaan. Kiitos ystäväni meille saapui tänään meille uudet sohvat. Kiitos ystäväni selkäni ei ole enää niin kipeä, että liikkuminen kirveltää kyyneleet poskille. Kiitos mieheni sain nauttia illalliseksi parsaa, sitruunabearnaisekastiketta ja haukimureketta - tyylikästä ruokaa tyylittömästi punaviinin kera tottakai. Päivän päätteeksi jäin kuitenkin miettimään kysymystä: Kuinka helposti voinkaan antaa toiselle ihmiselle Hetken? Hetken, joka antaa voimaa, energiaa jaksaa arjessa. Puhdasta elämisen iloa, joka purskahtaa holtittomana nauruna ilmaan. Niin ettei pysty viheltämään naurun karkaillessa ulos täyttämään ilmaa.
Minä sain antaa tällaisen Hetken. Kaikki muu ihana päivässä peittyy siihen tunteeseen, kun näen toisen ihmisen saavan kokea Hetken. Houkuttelin tänään vanhan valmennettavani takaisin hevosen selkään. Metsään. Hiljaisuuteen. Vauhdin hurmaan. Tuntemaan yhtenäisyyden hevosen kanssa. Luonnon kanssa. Vieläkin tuntuu siltä kuin näen haukan leijuvan ilmavirrassa. Siltä kuin näen metsäkoneen pieksämästä juurakosta muovautuneen uljaan linnun muodot. Siltä kuin näen kurkipariskunnan nousevan ilmaan ja lentävän pääni ylitse. En voi kuin hymyillä. Vieläkin. Silkasta mielihyvästä. Antaessani toiselle Hetken, olen itse saanut Hetken. Elämän ihmeen. Silkan puhtaan ilon ja mielihyvän tunteen, tunteen, jota en osaa määritellä. Tunteen, joka on niin puhdas, että sitä ei voisi digitaalisesti kuvata. Pilata sitä tallentamalla muutoin kuin painamalla kuvan ja tunteen siitä hetkestä syvälle sielun syvyyksiin. Piilottaa kuin kalleimman aarteen.
Hetkeä ei voi arjen harmaus peittää. Sen voi aina kaivaa esille synkimmälläkin hetkellä. Helliä sitä hymyn hiipiessä väkisellä huulille. Hetket ovat niin kallisarvoisia ja joskus arjen harmaudessa Hetkestä kiinni saaminen on niin vaikeaa. Kuin raapisi jäätä paljailla kynsillä itkun pyrkiessä esille epätoivon pilkahduksen kera. Halu tuntea iloa ilman mahdollisuutta siihen. Mutta jos jokainen meistä ajattelisi hetken toista. Tekisi yhden pienen asian toisen puolesta. Toisi pienen Hetken toisen elämään. Se ei ole niin kauhean vaikeaa. Se vaatii vaan hetken aikaasi. Hetken, jolloin ajattelet arjen rutiinien ja kiireiden ohi toista ihmistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti