Säännöllisin väliajoin käyn pohtimaan tulevaisuuttani. Mikä minusta tulee isona? Toimin ammatikseni agilityvalmentajana ja eläinrefleksologina eli eläinvyöhyketerapeuttina. Takataskussa on vielä klinikkapäivää vaille valmis eläinhomeopaatin ammattitutkinto. Mutta edelleenkin. Mikä minusta tulee isona?
Jos olisin nuori ja perheetön - niin kutsuttu vapaa tyyppi - taistelisin itseni kanssa hakisinko hevosalan koulutukseen vai eläinlääkikseen. Mutta nyt. On perhe, elukat, autolainat, elämä, jotka pitää elättää. Antaa myös aikaa. En minä halua antaa muiden kasvattaa lapsiani. Minähän ne olen tehnyt. Mikä hitto minusta tulee isona?
Toisina päivinä minä pohdin, että olen aika onnekas. Minulla on kaksi ammattia, jotka antavat niin paljon. Agilityvalmennuksessa voin edistää koiran ja ihmisen yhteistyötä ja keskinäistä ymmärrystä ja antaa ihmiselle Hetken keskellä arkea. Eräs valmennettavani puki sen kauniisiin sanoihin tänään: "Se on niin kumma, että vaikka olen kuinka väsynyt, kun tänne tulen, tunnen latautuvani yhden ainoan tunnin aikana ja olevani niin uskomattoman energinen tunnin jälkeen. Kyllä tällä taas jaksaa." Eläimiä vyöhyköidessäni voin antaa välitöntä apua eläimelle. Täyttää yksinkertaista ajatusta siitä, että jo sinun on mahdollista auttaa, auta. Eikö tässä nyt olisi tarpeeksi tekemistä yhdelle naiselle? No, ilmeisesti ei, koska edelleenkään en tiedä, mikä minusta tulisi isona. Mikä hitto minusta tulee isona?
Jos tällainen 38-vuotias naisihminen ei tiedä, mikä siitä tulee isona niin miten ihmeessä me voimme kuvitella 16-18 -vuotiaiden tietävän?
Hei, jospa minusta tuleekin isona kirjailija? Olenhan kirjoittanut blogia jo yli viikon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti