Haluaisin niin kirjoittaa Oodin läskille. Oikein isolla O:lla. Läskin käsittämättömistä taikavoimista, Siitä, kuinka se rientää apuun sielunsa kadottaneen suojaksi. Ritarin haarniska vailla vertaa.
Läski suo suojaa, antaa voimaa jaksaa. Oikea strategisen harhautuksen maestro. Oi läski. On jokin niin pinnallinen asia, mihin itse keskittyä ja mihin ympäristö rakastaa keskittyä. Ei tarvitse tarttua olennaiseen. Voi kellua läskin hellässä huomassa, pehmeydessä. Ulkomaailma ei pääse sieluuni käsiksi haarniskani ollessa tarpeeksi vahva ja paksu. Sieluni voi rauhassa elpyä sotilaallisessa suojassa.
Mutta niin kuin taikavoimissa aina niin niin myös tässä kiiltävässä haarniskassa on varjopuolensa. On niin helppoa pysyä haarniskan varjoissa, että sieltä esiin astumisesta tulee aina vain vaikeampaa. On niin paljon helpompaa antaa turvalle periksi. Syöttää sitä. Tehdä siitä entistä vahvempi. Sulkea itsensä suojaan. Lopullisesti.
Jotkut meistä jäävät haarniskansa sisälle vangeiksi haarniskan solkien ruostuessa lukkoon. Edes haarniskan hakkaaminen nyrkein ei avaa enää solkia. Olet vain sinä itse. Pimeydessä. Ikuisesti. Toiset meistä rikkovat haarniskansa lopullisesti. Laittavat sen pienen pieniksi paloiksi ja tallaavat ne palasetkin jalkoihin. Mutta se on niin kovaa. Niin helvetin kovaa. Saadaksesi haarniskasi auki on sinun ensin revittävä sielusi auki. Vain sisältä voi lähteä todellinen parantuminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti