lauantai 21. helmikuuta 2015

Mistä sinun koirasi lelun "aidot karvat" tulevat?

Katselin tuossa isoa läjää myytäviä leluja. Karvallisia sellaisia. Mieleeni juontui keskustelu viikon takaa. Keskustelu siitä, miten turkikset ovat nyt taas niin muotia, että Englannissa varastetaan koiria turkisten tekoa varten. Painajaismaisesti mieleeni tuli kuva, kuinka koiran lelussa oleva "aito karva" onkin toisesta koirasta. Jonkun lemmikistä. 

Jäin miettimään turkisten käytön etiikkaa koirien leluissa. Samaan syssyyn eräs kaverini julkaisi omalla seinällään kirjoituksen siitä, miten meidän kaikkien valinnoilla on merkitystä ja kuinka meidän kaikkien tulisi tehdä omassa arjessamme parempia valintoja. Onko se koiran motivointi niin tärkeää, että sitä varten täytyy tappaa toinen elävä olento?

Löysin pohdinnan jälkeen kolme omasta mielestäni eettistä ratkaisua. Ne voivat olla väärin jonkun mielestä. Minun mielestäni ne ovat hyviä ratkaisuja. Hyväksyn koiran lelussa turkiksen, joka on vanha - ajalta ennen nykyaikaa - ja menisi muutoin roskikseen. Kierrätysturkis siis. Toinen vaihtoehto on esim. normaalin metsästyksen yhteydessä tulleesta jäniksen karvasta. Jänis olisi ammuttu pataan meneväksi muutoinkin niin miksi ei käyttää jäniksen turkista hyötykäyttöön. Kolmanneksi pidän eettisenä maatilan eläinten teurastuksen yhteydessä mahdollisesti syntyviä sivutuotteita. 

Pitäisikö "aitoa karvaa" lelussa mainostavan yrittäjän pystyä kertomaan, mistä se "aito karva" tulee ja kenestä se "aito karva" on? Jos karva on värjätty hohtavan pinkiksi niin mistä sinä tunnistat kenen karva on kyseessä? Ja toisekseen, jos se karva on värjätty siksi hohtavan pinkiksi niin tiedätkö sinä tai lelun valmistaja, mitä värjäysaineita turkikseen on käytetty? Ovatko turkiksen käsittelyaineet koirallesi turvallisia? Koirien käyttö turkiseläiminä on meillä kiellettyä. Koiria kasvatetaan, että varastetaan turkkien vuoksi - Minkä eläimen turkkeina niitä myydään? Haluatko sinä ottaa riskin, että leikit koirasi kanssa toisen koiran elämällä? Tai minkä tahansa muun eläimen elämällä? 

Ehkä se painajaismainen mielikuva ei ollutkaan niin kaukaa haettua. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti